#PikkuZet -joulut 2020


Julkaistu 25.5.2020

Tämän vuoden PikkuZet-jouluja 4.12.2020 tähdittävät Jarkko Tamminen ja Kalevauva.fi!

Jarkko Tamminen – Pikkujoulushow 2020
Jarkko Tammisen pikkujoulushow rantautuu Zemppi Areenalle. Esitys koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Lavalla nähdään yli 20 hahmoa Sauli Niinistöstä Kimi Räikköseen ja Lauri Tähkästä Paula Koivuniemeen.

Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita Jarkon käyttäessä hyväkseen vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja!

Kalevauva.fi
Kalevauva.fi on nykypäivän folkpop-duo, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, internetin keskustelupalstoilta. Vuonna 2016 perustetun Kalevauvan meno on ollut heti alusta lähtien hurjaa. Kaksikko on ollut mediassa isosti esillä vieraillen lukuisissa TV-ohjelmissa aina Possesta Venla-gaalaan. Kalevauva.fi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2017 ja on sittemmin hurmannut myös festivaaliyleisöjä aina Provinssista Pori Jazziin.

Zemppi Areenassa pääset nauttimaan premium-luokan tapahtumista laadukkaissa puitteissa. Iloinen baarihenkilökuntamme takaa, että palvelu pelaa ja ihmiset viihtyvät 😊

Tapahtuma on ollut kolmena edellisenä vuonna loppuunmyyty, joten ole nopea!

Esiintyjät: Jarkko Tamminen ja Kalevauva.fi
Paikka: Zemppi Areena, Kempele
Aika: 4.12.2020
Ikäraja: K18 (A-oikeudet)

Illan aikataulu:

  • Jarkko Tamminen – SHOW klo 20:30
  • Kalevauva.fi klo 23:00

LIPUT:
– S- Etukortilla 39,50€ (sis. kulut)
– Ilman S- Etukorttia 44,50€ (sis. kulut)

Liput voit ostaa: Ticketmasterin verkkokaupasta, Oulun alueen Prismoista, Zemppi Areenan nettisivuilta ja Zemppi Areenan kioskista.

VIP-LIPUT
VIP-lippu sisältää:
– Oma narikka
– Oma WC-alue
– VIP-illallinen
– 2 x drinkkilippu
– Oma pöytäpaikka VIP-alueella
– Oma myyntihenkilökunta
– Oma aidattu katsomonosa

VIP-RUOKA

Vihersalaattia (L ,G, M)
* valikoituja salaatteja, melonia, luumutomaattia ja kurkkua
* kartanonkastiketta (L, G, M)

Leipäjuusto-savuporo-Caesar (L, G)

Venäläistäsilliä (L, M, G)
* matjessilliä hunnutettu dijonsinapilla ja punasipulia

Maalaispateeta (L, G)
* mustaherukkahilloa (L, G, M)

Savulohimoussella kuorrutettua saaristolaisleipää (L)

Paahdettua maalaisrosollia ja vuohenjuustocreme (L, G)

Sienisalaattia (L, G)               

Rieskaa, puolukkalimppua ja voita (L, G saatavilla)


Sinapilla hunnutettua porsaanfileetä (L, G)
hunaja-pippurikastikkeessa
* paahdettuja juureksia
* valkosipuliperunoita


Puolukka-karpalosuklaakakkua ja kahvi/tee (L, G saatavilla)

VIP-ruokailu klo 18.00-20.00.

Huomioimme kasvis- ja erikoisruokavaliot ennakkoilmoitusten perusteella.

VIP-lipun hinta:
-Yritykset: 109€ (alv.0%) / hlö
-Kuluttajat: 119,90€ / hlö (sis. alv.)

VIP-lippu vaihdetaan sisään tullessa VIP-passiin.

Kysy lisää VIP-lipuista Niko Harjulta, niko@zemppiareena.fi tai soita 045 7750 6120.

Bussikuljetukset: Keskusta, Oulu -Zemppi Areena- Keskusta, Oulu 5€/suunta

Kysy lisää VIP-lipuista Niko Harjulta, niko@zemppiareena.fi tai soita 045 7750 6120 tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Liput pikkujouluihin, #PikkuZet -JOULUT 2020

Yhteistyössä:
Olvi Oyj
Ravintola Oskarin Kellari
Eventworks Oy
Sihti Oy
Ticketmaster Suomi

Saaga Travel pitää huolen, että pikkujoulubussi kulkee Oulun keskustan ja Zemppi Areenan välillä